Julkaistu alunperin PROINTERIOR 5/2020
Teksti: Päivi Himanen
Keskustelu rakennetun ympäristön onnistuneisuudesta palautuu usein kohteen esteettisiin ja toiminnallisiin arvoihin. Vähättelemättä näitä näkökulmia on hyvä huomata, että kokemamme tunne onnistuneesta, tai miksei myös epäonnistuneesta, ratkaisusta sisältää paljon muutakin. Kehollisina ja monin tavoin aistivina olentoina rakennettu ympäristö resonoi meissä huomattavan monivivahteisesti.
Tilojen suunnittelutyössä ja korjausrakentamisessa kiinnitetään yhä enemmän huomiota ymmärrykseen ympäristöä ja ihmisyyttä kohtaan. Kuinka kunnioitamme rakennetun ympäristön paikallisuutta ja historiaa? Miten vältymme kulttuurin ja kerrostumien liialliselta siivoamiselta eli köyhtymiseltä? Ja ennen kaikkea, miten säästämme valinoillamme luontoa?
Meillä suunnittelijoilla on vastuu ja myös valta, säilyttää moniaistilliset tilakokemukset. Huolellinen ja kiireetön suunnittelu takaavat toimivampia ja tunnelmallisempia miljöitä. Patina, käytön jäljet, rikkaat assosiaatiot sekä paikalliset vivahteet vahvistavat kiintymyksen tunnetta rakennettuun ympäristöön. Jotta ihmisellä syntyy tarve vaalia, huoltaa ja kunnioittaa ympäristöään, siihen pitää rakastua. Näin varmistetaan kulttuurien ja tarinoiden säilyminen tuleville sukupolville. Lisäksi monipuolinen ympäristö pitää mielen hereillä ja lisää hyvinvointia.
Itse uskon ja luotan, että alkanut ajattelun murros; empatian huomioiminen, havahduttaa meidät pois totutusta. Kyseenalaistaminen sekä hyppy pois kaavamaisista tottumuksista synnyttää uutta ja tarjoaa virkkeisemmän sekä reilumman maailman elää. Me suunnittelijat voimme olla tämän murroksen eturintamassa!