Mitä kukaan ei kerro remontista, ja miten sisustussuunnittelija auttaa sen läpi?

remonttistressi

Kuvassa olevan kohteen suunnittelija: Sisustussuunnittelija SI Ilse Juola. Kuva: Teemu Töyrylä.

Valmiista kodista nähdään yleensä se viimeinen vaihe, eli puhtaat pinnat, paikalleen asetetut kalusteet ja huolella otetut valokuvat. Harvemmin näkyvät ne viikot, joiden aikana laattakuorma hajosi, valaisinpaketti katosi, aikataulu venyi tai budjetti alkoi ahdistaa.

Sisustussuunnittelija SI Erja Taipale kuvaa sisustusalaa ulospäin hieman kiiltokuvamaiseksi. Valmis projekti näyttäytyy täydellisesti stailattuna kuvana, vaikka samaan hankkeeseen on voinut mahtua monenlaisia yllätyksiä ja vastoinkäymisiä. Rakentamisessa ja remontoinnissa yllätykset eivät ole poikkeuksellisia. Pitkä projekti vaatii asiakkaalta paljon päätöksiä, aikaa ja kärsivällisyyttä, usein enemmän kuin etukäteen osaa odottaa. Remonttistressi tulee jossain vaiheessa lähes jokaiselle.

Remontilla on oma tunnekaarensa

Sisustussuunnittelija SI Ilse Juola tunnistaa remonttiprojekteista toistuvan tunnekaaren. Alussa suunnitelmien konkretisoituminen innostaa. Kun työmaa jatkuu viikkoja tai kuukausia, innostuksen rinnalle tulee helposti kyllästyminen. Matkan varrella vastaan voi tulla epätoivoa, harmitusta ja turhautumista, ja aivan loppusuoralla iskee usein väsymys. Saman projektin keskellä elävät asiakas, suunnittelija ja toteuttajat, joten tunnelmat eivät koske vain yhtä osapuolta.

Kun vaikein vaihe on käsillä, Juola sanoittaa tilanteen asiakkaalle suoraan. Nyt ollaan siinä kohdassa, jossa kaikki väsyttää. Siitä mennään kuitenkin eteenpäin. Hän muistuttaa asiakasta myös siitä hetkestä, joka työmaan keskellä voi tuntua vielä kaukaiselta: tulee päivä, jolloin tämä istuu valmiissa keittiössään, juo kahvia ja katselee kaikessa rauhassa ikkunasta pihalle.

Kokemus auttaa tunnistamaan, milloin projektin aiheuttama kuormitus alkaa vaikuttaa myös päätöksentekoon. Väsyneenä pienikin vastoinkäyminen voi tuntua suurelta ja ratkaisuja tekee helposti kiireessä vain päästäkseen asiassa eteenpäin. Silloin suunnittelijan tehtävä on rauhoittaa tilanne ja auttaa pitämään kokonaisuus mittasuhteissaan.

Kukaan ei tilaa remonttiin henkistä tukea

Sisustussuunnittelija SI Tanja Uusipuro käyttää itsestään leikillisesti nimitystä kaappiterapeutti. Hän työskentelee nykyisin paljon kiintokalusteiden parissa ja kohtaa asiakkaita, jotka ovat ottaneet suuren remontin vetämisen omalle vastuulleen, joskus oman päivätyönsä rinnalle. Projektin edetessä kuormitus saattaa kasvaa niin suureksi, että asiakas tulee tapaamiseen kertoen olevansa aivan loppu.

Uusipurolle on luontevaa pysähtyä silloin hetkeksi. Joskus halataan, keitetään kahvit ja rauhoitetaan tilanne ennen kuin seuraavia ratkaisuja ryhdytään tekemään. Moni hänen asiakkaistaan onkin projektin päättyessä sanonut, ettei olisi selvinnyt siitä yksin.

Tätä ei tietenkään lue sisustussuunnittelupalvelun tilausvahvistuksessa, mutta se kertoo jotakin olennaista pitkään jatkuvan työmaan luonteesta. Suunnittelija on usein mukana projektissa kuukausien ajan ja näkee läheltä sekä onnistumiset että ne hetket, jolloin asiakkaan oma kapasiteetti alkaa loppua. Ammattitaito tarkoittaa silloin myös kykyä erottaa, milloin tarvitaan kokonaan uusi ratkaisu tai milloin ennen seuraavaa päätöstä tarvitaan hetki aikaa.

Kaikkia työmaan ongelmia ei tarvitse siirtää asiakkaan kannettavaksi

Rakennustyömaalla kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Se ei välttämättä tarkoita, että projekti olisi epäonnistumassa. Juolan mukaan jokaisella työmaalla tapahtuu jotakin odottamatonta. Joku toimitus myöhästyy, rakenteesta paljastuu yllätys tai jokin ratkaisu täytyy miettiä uudelleen. Olennaista on se, että projektitiimi on kyvykäs löytämään ratkaisuja.

Kaikkea työmaan normaaliin arkeen kuuluvaa ei tarvitse heti viedä asiakkaalle asti. Osa ongelmista ratkaistaan suunnittelijoiden ja toteuttajien kesken, ja muutoksista tai vaihtoehdoista kerrotaan asiakkaalle vasta siinä vaiheessa kun tarvitaan päätöksiä. Tämä on yksi projektinjohtamisen vähemmän näkyvistä puolista. Asiakkaan ei tarvitse tietää jokaisesta mutkasta matkan varrella, jos se ei muuta lopputulosta, kustannuksia tai hänen tekemiään päätöksiä. Suunnittelijan tehtävä ei ole peitellä ongelmia vaan arvioida, mikä tieto asiakkaan täytyy saada ja milloin.

Pitkässä projektissa suunnittelijasta voi tulla projektiystävä

Sisustussuunnittelija SI Erja Taipale käyttää pitkän hankkeen aikana syntyvästä suhteesta osuvaa sanaa: projektiystävä. Yhteydenpito asiakkaan kanssa voi olla kuukausien ajan hyvin tiivistä. Projektin lomassa puhutaan suunnitelmien ja työmaan lisäksi joskus myös elämän muista asioista, iloista ja huolista.

Rakentamisen loppuvaiheessa paine usein kasvaa. Rahaa on käytetty paljon ja aikataulu saattaa olla venynyt. Kun projekti lopulta valmistuu, tiivis yhteydenpito loppuu lähes yhtä nopeasti kuin se aikanaan alkoi. Taipale vertaa tunnetta hyvän kirjan viimeisen sivun sulkemiseen: pitkä yhteinen vaihe päättyy ja jäljelle jää valmis tila.

Hyvä suunnittelija ei poista remontista yllätyksiä

Rakentaminen on monen ihmisen, materiaalin, toimituksen ja työvaiheen kokonaisuus, jonka kaikkien muuttujien hallinta on vaativaa. Siksi ammattilaisen arvoa ei kannata mitata sillä, tapahtuiko projektissa jotain odottamatonta. Ratkaisevaa on, huomattiinko ongelma ajoissa ja ymmärrettiinkö heti, mihin kaikkeen se vaikuttaa. Yhtä tärkeää on, löytyikö tilanteeseen todellisia vaihtoehtoja ja pystyikö suunnittelija auttamaan asiakasta päätöksenteossa niin että aikataulu, budjetti ja lopputulos pysyvät hallussa.

Se, kuka valikoituu yhteistyökumppaniksi mukaan projektiin, vaikuttaa myös siihen, millaiseksi oma rakennus- tai remonttimatka kokonaisuudessaan muodostuu. Taipaleen kuvaama projektiystävyys muodostuu siitä, että suunnittelija ja asiakas sopivat yhteen sekä työtavaltaan että ihmisinä. 

SI ry:n suunnittelijat-sivulta voi hakea jäsenistä oman projektisi kokoon ja tyyliin sopivan tekijän.